Olipa kerran kaksi veljestä. Viidakossa metsästysretkellä ollessaan he eksyivät toisistaan. Harhaillessaan eksyksissä toinen veljeksistä putosi alkuasukkaiden tekemään kuoppaan. Mies loukkasi itsensä pahasti ja menetti tajuntansa. Muutaman päivän kuluttua hän heräsi alkuasukaskylän poppamiehen luota, eikä enää muistanut kuka hän oli, missä hän oli, tai mitä oli tapahtunut. Putoaminen oli vienyt hänen muistinsa.
Ennustettu oli, että juuri tähän aikaan tulisi kylään ilmestymään uusi kuningas. Ei aikaakaan, kun miehelle puettiin kuninkaan vaatteet ja annettiin kaikki kuninkaalle kuuluva rikkaus ja kunnia. Hän sai uuden vaimon ja asuinpaikan, ja hän sopeutui uuteen rooliinsa kuninkaana. Hän oppi heimon tavat ja kielen, ja näin hän nautti elämästään kuninkaana vuosien ajan.
Veli ei kuitenkaan unohtanut häntä, vaan kotiin palattuaan jatkoi etsintää. Joka viikko hän kierteli pitkin viidakkoa veljeään hakien. Eräänä päivänä hän sattui putoamaan samaan ansaan kuin veljensäkin. Tällä kertaa kuopassa oli hänen onnekseen verkko, eikä hän loukannut itseään kovin pahasti. Hänet vietiin kylään toipumaan ja, kuinka ollakaan, yllätyksekseen hän näki veljensä kuninkaana valtaistuimella hallitsemassa kansaa. Kuningas ei muistanut veljeään, mutta kohteli häntä kuitenkin kunniavieraan tavoin.
Päivät ja viikot kuluivat, veljekset keskustelivat joka päivä pitkät tovit. Kuningas sai kuulla kaiken edellisestä elämästään ennen kuninkuuttaan, mutta hän ei kyennyt muistamaan mitään. Näin aikaa kului ja hiljalleen hän alkoi muistaa asioita. Hän muisti vaimonsa, lapsensa sekä oikean kotinsa, ja vähitellen hän ymmärsi että koko kuninkaana olo oli vain harhaa ja unta. Hän ymmärsi, ettei todellisuudessa ollut kuningas, ja ettei kuningatarkaan ollut hänen todellinen vaimonsa.
Sielun alkuperäisen tietoisuuden elvyttäminen
Tarina löytyy veeda-kirjallisuudesta ja se kuvaa tilannetta, jossa elävä olento – henkinen sielu – on unohtanut todellisen henkilöllisyytensä ja samaistaa itsensä tähän väliaikaiseen ruumiiseen ja maailmaan. Tämä ei siis ole pelkkä tarina. Se on vertauskuva meistä jokaisesta.
Krishnatietoisuuden harjoittamisen päämäärä on herättää sielun alkuperäinen tietoisuus ja palauttaa hänet takaisin todellisuuteen. Aivan kuten ”kuningas” kuuli veljeltään alkuperäisestä henkilöllisyydestään ja kykeni näin muistamaan todellisen itsensä, Krishna-tietoisuuden prosessi – kuten Hare Krishna -mantran lausuminen ja mietiskely – tuo meidät yhteyteen alkuperäisen, ikuisen todellisuuden kanssa, ja hiljalleen elvyttää alkuperäisen tietoisuutemme.
Krishnan pyhän nimen kunnia
Srimad-Bhagavatamissa ylistetään Krishnan pyhää nimeä seuraavasti:
”Oi, kuinka yleviä ovatkaan he, jotka laulavat Sinun pyhää nimeäsi! Tällainen henkilö on palvonnan arvoinen, vaikka hän olisikin syntynyt koiransyöjien perheeseen. Sen, joka toistaa pyhää nimeäsi on täytynyt suorittaa kaikenlaisia itsekuriharjoituksia ja uhritoimituksia, ja hänen on täytynyt saavuttaa kaikki arjalaisten (veeda-kulttuurin seuraajien) hyvät ominaisuudet. Voidakseen toistaa pyhää nimeäsi, hänen on täytynyt kylpeä kaikissa pyhiinvaelluspaikoissa, opiskella kaikki veedat ja suorittaa kaikki veedoissa vaaditut velvollisuudet.” (Srimad-Bhagavatam 3.33.7)
Tällä Kalin aikakaudella (riidan ja tekopyhyyden aikakaudella) jota elämme, tavallisen ihmisen ei ole mahdollista seurata kaikkia veeda-rituaaleja ja säännöksiä, eikä hänen ole myöskään mahdollista opiskella kaikkia veedoja ja upanisadeja. Se vaatisi paljon aikaa, tietoa ja voimavaroja, mikä tuskin on mahdollista tänä päivänä. Veeda-tietouden päämäärä voidaan kuitenkin saavuttaa laulamalla Hare Krishna -mantraa, kuten Herra Sri Caitanya Mahaprabhu on suositellut. Vedanta tarkoitaa koko veeda-viisauden johtopäätöstä ja huipentumaa, ja vedantan alkuperäinen opettaja on Herra Krishna itse. Paras vedantisti on sellainen suuri sielu, joka nauttii Herran pyhän nimen laulamisesta. Tämä on kaiken mystisismin pohjimmainen päämäärä.
Yksinkertaisin, ja samanaikaisesti korkein, menetelmä
Joskus kuulemme epäilyksen: ”Kuinka mantramietiskely voisi olla korkein menetelmä itseoivallukseen? On liian helppoa vain toistaa yksinkertaista mantraa.” Totta onkin, ettei mantramietiskely ole kovinkaan vaikeaa, mutta tämä ei tee siitä vähemmän tehokasta. Jokainen voi kokea sen vaikutuksen itse – mantramietiskely ei vaadi erityistä pätevyyttä, varallisuutta eikä oppineisuutta, vaan se on kaikkien ulottuvilla.
Monet yksinkertaiset asiat ovat korvaamattoman arvokkaita, kuten hengitys. Jokapäiväisessä elämässä emme edes huomaa hengittävämme, mutta joutuessamme olemaan hetkenkin ilman happea, ymmärrämme sen merkittävyyden, ja olemme valmiita maksamaan mitä tahansa saadaksemme taas hengittää.
Aivan kuten hengitys ylläpitää ruumista, Krishnan pyhän nimen toistaminen ylläpitää sielua. Ilman sitä sielu tukahtuu, vaikka emme sitä välttämättä heti ymmärräkään. Hare Krishna -mantran toistaminen saattaa vaikuttaa yksinkertaiselta, mutta se on henkiselle sielulle elintärkeää.
Samoin kuin tarinan kuningas heräsi unestaan veljensä sanojen avulla, me voimme herätä aineellisen olemassaolon unesta Krishnan pyhän nimen avulla. Hare Krishna -mantra on äänivärähtelyä, joka herättää meidät takaisin alkuperäiseen asemaamme Jumalan ikuisina palvelijoina.