Yksi merkittävistä muutoksista, jotka tehtiin Srila Prabhupadan Bhagavad-gitan vuoden 1983 painokseen, koskee säettä 2.20. Tämä säe käsittelee sielun ikuista luonnetta, ja sen oikein kääntäminen on filosofisesti ratkaisevaa, sillä virheellinen muotoilu voi johtaa koko veedaisen sieluopin väärinymmärtämiseen.
Vuoden 1972 painoksen ongelma
Vuoden 1972 painoksessa säe 2.20 kuuluu seuraavasti:
”For the soul there is never birth nor death. Nor, having once been, does he ever cease to be. He is unborn, eternal, ever-existing, undying and primeval. He is not slain when the body is slain.” (BG 2.20, 1972 edition)
Ongelmallinen kohta on ilmaus ”having once been” – vapaasti suomennettuna ”kerran tullut olevaksi”. Muotoilu on harhaanjohtava, koska se sisältää piilevän oletuksen: ilmaus ”having once been” vihjaa, että sielu olisi jossain vaiheessa alkanut olla – tullut olevaksi – ja sen jälkeen jatkanut olemistaan ikuisesti. Toisin sanoen muotoilu antaa ymmärtää, että sielun olemassaololla on alkupiste, vaikka koko säkeen tarkoitus on opettaa juuri päinvastaista.
Prabhupadan vuonna 1973 antama korjaus
Prabhupada itse huomasi tämän virheen. Vuonna 1973 pidetyssä luennossa, kun Caru dasa luki säettä ääneen, Prabhupada keskeytti hänet ja sanoi:
”The soul is beginningless and actually did not come into being. Continue.”
Prabhupada totesi siis suoraan, ettei sielu ole koskaan ”tullut olevaksi” – se on vailla alkua. Tästä korjauksesta huolimatta kirjan tekstiä ei syystä tai toista korjattu.
Vuoden 1983 korjattu painos
Vasta kymmenen vuotta myöhemmin, vuoden 1983 painoksessa, ongelmallinen kohta muutettiin. Korjatussa versiossa säe 2.20 kuuluu:
”For the soul there is neither birth nor death at any time. He has not come into being, does not come into being, and will not come into being. He is unborn, eternal, ever-existing and primeval. He is not slain when the body is slain.” (BG 2.20, 1983 edition)
Ratkaiseva ero on ilmauksessa ”come into being” – ”tulla olevaksi”. Siinä missä vuoden 1972 painos käytti epämääräistä muotoilua ”having once been”, joka jättää tilaa tulkinnalle sielun mahdollisesta alkupisteestä, korjattu versio kieltää olemassaoloon tulemisen yksiselitteisesti kolmessa aikamuodossa: menneessä (”has not come into being”), nykyhetkessä (”does not come into being”) ja tulevaisuudessa (”will not come into being”). Sielu ei ole koskaan tullut olemassaoloon, ei tule nyt eikä tule tulevaisuudessakaan.
Miksi tällä on merkitystä?
Ero kahden painoksen välillä ei ole pelkästään kieliopillinen vaan filosofinen. Vuoden 1972 ilmaus ”having once been” antaa ymmärtää, että yksilösielulla eli jivalla olisi alkupiste – hetki, jolloin se tuli olevaksi. Tämä ajatus on ristiriidassa veedojen ja Prabhupadan muiden opetusten kanssa. Veedat opettavat, että sielu on sanatana – ikuinen – vailla alkua ja vailla loppua.
Korjattu muotoilu poistaa tämän väärinkäsityksen mahdollisuuden kokonaan. Kolminkertainen kielto – ”has not come into being, does not come into being, and will not come into being” – tekee yksiselitteisen selväksi, ettei sielun olemassaololle ole mitään alkupistettä missään ajassa.