Veeda-kirjallisuudesta löydämme mielenkiintoista tietoa sielun syntymisestä eri elämänmuotoihin. Tietoisuudentilansa mukaisesti elävä olento hyväksyy uuden ruumiin, joko korkeammalta olemassaolon tasolta tai alempien eliölajien piiristä.
Elävä olento saa ruumiin toiveittensa mukaisesti
Elävää olentoa kutsutaan isvaraksi, ruumiinsa hallitsijaksi. Jos hän haluaa, hän voi vaihtaa ruumiinsa ylhäisempään tai alhaisempaan muotoon, sillä hänellä on oma pieni itsenäisyytensä. Se millaiseen elämänmuotoon hän syntyy määräytyy hänen karmansa ja kuolinhetken tietoisuutensa mukaan. Pohjimmiltaan jokaisella on siis tässä elämässä mahdollisuus ja hieno tilaisuus vaikuttaa tulevaan elämäänsä.
Kuoleman hetkellä hänen luomansa tietoisuus ohjaa hänet seuraavaan ruumiiseen. Jos yksilö on kehittänyt tietoisuuttaan sian tai aasin kaltaisilla toiveilla, hän saa seuraavassa elämässään epäilyksettä niitä vastaavan ruumiin. Jos hän taas on kiinnittänyt tietoisuutensa jumalaisiin ominaisuuksiin, hän voi siirtyä puolijumalan kehoon. Ja jos hän on Krishnatietoinen, hänet ohjataan Krishnalokalle henkiseen maailmaan, jossa hän voi olla Krishnan seurassa. On erehdys luulla, että ruumiin tuhoutuessa kaikki loppuisi.Ihmisen teot valmistelevat häntä seuraavaan elämään
“Aineellisessa maailmassa elävä olento vie erilaiset elämänkäsityksensä mukanaan ruumiista toiseen, aivan kuten ilma kantaa mukanaan tuoksuja. Näin hän saa tietynlaisen ruumiin, ja jättää sen saadakseen taas uuden.” (Bg. 15.8)
Yksilöllinen sielu matkaa ruumiista toiseen, ja hänen nykyinen ruumiinsa ja nykyiset tekonsa valmistavat hänen seuraavaa elämänmuotoaan. Jokainen saa tietynlaisen ruumiin karmansa mukaisesti, ja hänen on myös jätettävä aikanaan tuo saamansa ruumis. Tässä säkeessä sanotaan, että hienojakoinen ruumis kantaa mukanaan jäljet ja halut, jotka muovaavat tulevan olomuodon – kuin siemen, joka sisältää jo tulevan kasvin. Tämä hienojakoinen ruumis toimii siemenenä, joka kehittää yksilölle uuden ruumiin seuraavassa elämässä. Tätä ruumiista toiseen siirtymistä ja jatkuvaa kamppailua aineellisessa maailmassa kutsutaan nimellä karṣati, eli olemassaolon taisteluksi. Sanaa karṣati käytetään kuvaamaan sielun vaivalloista ponnistelua ja kamppailua aineellisen luonnon keskellä.
”Kun elävä olento on tällä tavoin saanut uuden karkeatekoisen ruumiin, hän saa myös tietynlaiset korvat, silmät, kielen, nenän ja kosketusaistin, jotka kaikki keskittyvät mielen ympärille. Hän nauttii siten tietynlaisista aistikohteista.” (Bg.15.9)
Jos elävä olento täyttää tietoisuutensa sikojen ja aasien ominaisuuksilla, hän voi syntyä seuraavassa elämässään siaksi tai aasiksi, koska tämä on lopulta hänen toiveensa. Sielun tietoisuus on alunperin puhdasta kuin vesi, mutta se muuttaa väriään sen mukaan, mihin se on yhteydessä. Aivan kuten kirkas vesi muuttuu siihen sekoitetun väriaineen mukaisesti, myös sielun puhdas tietoisuus värittyy aineellisten luonnonlaatujen mukaan. Meillä on vapaus valita, mihin suuntaamme huomiomme. Jos tietoisuutemme kiinnittyy vain aineellisiin tarpeisiin, hienojakoinen ruumiimme muovautuu sen mukaisesti. Mutta kun suuntaamme tietoisuutemme kohti jumalaisia ominaisuuksia ja Krishnaa, alamme jo tässä elämässä kokea sielumme alkuperäistä kirkkautta ja vapautta.
Krishnatietoisuus on elävän olennon alkuperäinen ja todellinen tietoisuudentila, mutta aineellinen toiminta ja mielentilat – kuten himo, viha ja tietämättömyys – peittävät tämän alkuperäisen tietoisuuden. Seuraavassa elämässä sielu saa kyseistä mielentilaa vastaavan muodon, eikä hän välttämättä synny uudelleen ihmiseksi. Hän voi saada sian, aasin, kissan, koiran, puolijumalan, enkelin tai minkä tahansa muun muodon, sillä elämänlajeja on veedojen mukaan yhteensä 8 400 000. Kun ihminen elää Krishnatietoisuudessa, hänen aineellinen olemassaolonsa puhdistuu ja sielun alkuperäinen, puhdas tila tulee esiin aineellisten ehdollistumien alta.
Samsara ei ole sattumanvaraista
Kysymys sielun matkasta eri elämänmuotojen läpi on yksi kiehtovimmista aiheista, joita Srila Prabhupada opetuksissaan käsittelee. Se yhdistää syvän veedisen teologian mielenkiintoiseen kosmiseen matematiikkaan. Prabhupadan mukaan sielun kiertokulku, samsara, ei ole sattumanvarainen tapahtumasarja, vaan se noudattaa tarkkaa järjestystä. Erityisen pysäyttävä on ajatus siitä, mitä tapahtuu, jos sielu käyttää ihmiselämän mahdollisuudet väärin ja “putoaa” takaisin alempiin elämänmuotoihin. Tällöin edessä voi olla pitkä sielun evoluutiomatka ennen kuin uusi tilaisuus ihmiselämään avautuu. Juuri siksi ihmiselämä on niin mittaamattoman arvokas: se tarjoaa meille ainutlaatuisen tilaisuuden suunnata tietoisuutemme kohti korkeampaa päämäärää – ei vasta lukemattomien elämien kuluttua, vaan juuri nyt.
Sielun kiertokulku ja ihmiselämän harvinaisuus
Tämä sielun matka eri elämänlajien läpi perustuu Padma Purana-tekstissä mainittuun lukuun: maailmankaikkeudessa on tarkalleen 8 400 000 eri elämänmuotoa. Prabhupada jaottelee nämä lajit usein seuraavasti: vesieläimiä on 900 000 lajia, kasveja ja puita 2 000 000, hyönteisiä ja matelijoita 1 100 000, lintuja 1 000 000 sekä nelijalkaisia nisäkkäitä 3 000 000 lajia. Ihmisen elämänmuotoja on puolestaan 400 000 lajia. Kun sielu menettää ihmiskehonsa, se voi vajota alempiin elämänmuotoihin ja joutua kulkemaan pitkän, vaivalloisen kehityskulun ennen kuin se saavuttaa jälleen ihmisen tason. Jos sielu joutuu aloittamaan kierron alusta, se voi kulkea monien ei-inhimillisten elämänmuotojen kautta ennen kuin uusi mahdollisuus ihmiselämään taas avautuu.
Alemmissa elämänmuodoissa mahdollisuudet henkiseen puhdistautumiseen ja tietoisuuden kohottamiseen ovat vähäiset. Ihmiselämä on siksi harvinaislaatuinen mahdollisuus henkiseen kasvuun.
Pitkä matka ihmiseksi
Kun tarkastelemme tätä sielun matkaa alemmista elämänlajeista takaisin ihmiseksi ajallisesta näkökulmasta, luvut muuttuvat huimaaviksi. Vaikka veedatekstit eivät annakaan kullekin vaiheelle tarkkaa kestoa, eikä sielu välttämättä käy läpi jokaista elämänmuotoa, voimme havainnollistavana ajatusleikkinä käyttää biologisia keskiarvoja matkan pituuden arvioimiseen. Jos oletamme optimistisesti, että sielu syntyy kuhunkin lajiin vain kerran ja viipyy siinä ainoastaan yhden vuoden, matka kestäisi jo kahdeksan miljoonaa vuotta.
Realistisempi tarkastelu kuitenkin osoittaa, että aika voi olla vielä huomattavasti pidempi. Monet kasvit, kuten banyan-puut tai tammet, voivat elää satoja tai tuhansia vuosia, kun taas bakteerien elinkaari on tunteja. Jos käyttäisimme varovaista viiden vuoden keskiarvoa elämänmuotoa kohden, sielun matka ihmiseksi kestäisi jo 40 miljoonaa vuotta. Jos taas otamme huomioon kahden miljoonan kasvilajin usein pitkän eliniän ja laskemme keskiarvoksi kymmenen vuotta, nousee aika jo 80 miljoonaan vuoteen. Biologisista sykleistä riippuen sielu saattaa siis viettää jopa 10–100 miljoonaa vuotta eläin- ja kasvikunnassa ennen paluutaan taas ihmiseksi!
Suuri onnekkuus syntyä ihmiseksi
Srila Prabhupada korosti usein tätä sielun matkan pituutta käyttämällä sanskritinkielistä ilmaisua bahūnāṁ janmanām ante – ”monien, monien syntymien jälkeen”. Hän painotti kahta keskeistä seikkaa: ihmiskehon äärimmäistä harvinaisuutta ja sen tarjoamaa tilaisuutta. Alemmissa elämänmuodoissa sielun evoluutio on ikään kuin automaattista; luonto huolehtii sielun siirtymisestä muodosta toiseen vähitellen ylöspäin. Ihmismuodossa tilanne kuitenkin muuttuu, sillä ihmisellä on vapaa tahto. Ihmiskeho on kuin pelastusvene valtameressä: se on tilastollinen ihme ja ainoa keino lopullisesti vapautua syntymän ja kuoleman kierrosta.
Laskelmien valossa Prabhupadan viesti saa syvän merkityksen. Ihmiselämä tarjoaa meille ainutlaatuisen mahdollisuuden nousta aineellisen elämän pelkkien perustarpeiden yläpuolelle ja käyttää tietoisuuttamme korkeampaan tarkoitukseen. Meillä on harvinainen kyky pohtia, valita ja suunnata elämämme kohti henkistä kasvua.
Siksi Prabhupada muistuttaa meitä toistuvasti: “Älä tuhlaa tätä elämää.” Ihmiselo on kallisarvoinen lahja. Kuinka erityistä onkaan, että olemme juuri nyt tässä – tietoisina, kysyen, etsien ja kykenevinä kulkemaan kohti syvempää ymmärrystä.
Sokean kilpikonnan onnekkuus
Kuvitellaan valtameri, mikä peittää koko maailman. Tässä äärettömässä ja myrskyisässä meressä kelluu yksi ainoa puinen lauta, jonka keskellä on yksi pieni oksanreikä. Merivirrat ja tuulet kuljettavat tätä lautaa päämäärättömästi ympärinsä.
Samoissa syvyyksissä asuu sokea kilpikonna. Tämä kilpikonna nousee meren pohjasta pintaan vetämään henkeä vain kerran sadassa vuodessa.
Todennäköisyys syntyä ihmiseksi on yhtä suuri kuin se, että kun sokea kilpikonna sadan vuoden välein nousee pintaan, työntäisi se päänsä juuri tuon merellä ajelehtivan laudan oksanreiän läpi.
Tästä vertauksesta saamme selvän viestin: ihmiselämä on hyvin harvinainen. On epätodennäköistä, että lauta ja kilpikonna olisivat edes samalla valtameren kolkalla, saati että ne kohtaisivat täydellisessä kulmassa juuri sillä sekunnilla, kun konna kurkistaa aaltojen yläpuolelle.
Siksi pyhät kirjoitukset ja henkiset mestarit sanovat: ”Todennäköisyys saada ihmiskeho on vielä pienempi kuin tämän kilpikonnan onnistua saamaan päänsä läpi laudan reiästä.”
Ihmiselämän suoma mahdollisuus
Syntymä ihmiseksi on veeda-tiedon mukaan valtavan arvokas ja harvinainen mahdollisuus. Siksi on viisasta käyttää jokainen hetki tietoisesti, etsien elämän todellista tarkoitusta ja sisäistä täyttymystä. Ihmiselämä on tarkoitettu henkistä kasvua ja palvelua varten.
Ihmiselämä on hieno mahdollisuus, ja jos emme ymmärrä sille tarkoitettua korkeampaa päämäärää, saatamme käyttää sen pelkästään välittömien aistinautintojen tyydyttämiseen, ja menettää näin ihmiselämän todellisen arvon.
Jos emme ymmärrä, kuinka ihmiselämää tulisi käyttää, juoksemme vain aistikohteiden perässä ja menetämme ihmiselämän tarjoaman arvokkaan tilaisuuden täydellistää olemassaolomme. Hukkaamme siis tämän suuren mahdollisuuden jos käytämme sen ainoastaan toissarvoisiin asioihin.
Arvokkaita asioita tulee käyttää niille varattuun tarkoitukseen. Harva meistä käyttäisi iPhonea vasarana – vaikka joskus siltä saattaakin tuntua – tai kannettavaa tietokonetta pähkinänsärkijänä. Samoin ihmiselämällä on korkeampi merkitys kuin vain syödä, nukkua, harrastaa sukupuolielämää ja työskennellä niiden saavuttamiseksi uupumiseen asti. Ihmiselämän todellinen päämäärä on vapautua aineellisesta olemassaolosta ja palata takaisin ikuiseen henkiseen todellisuuteen, joka on täynnä ikuisuutta, tietoa ja alati laajenevaa yliaistillista autuutta.