Laittamalla Jumalan kaiken toiminnan keskipisteeksi kaikki maailman ongelmat ratkeavat itsestään. Srila Bhakti Siddhanta Sarasvati Thakura, Srila Prabhupadan henkinen opettaja tapasi sanoa että maailmassa ei ole puutetta mistään muusta kuin Krishnatietoisuudesta.
Paras tapa herättää sielun uinuva Krishnatietoisuus on toistaa antaumuksella suurta vapautuksen mantraa:
Hare Krishna Hare Krishna
Krishna Krishna Hare Hare
Hare Rama Hare Rama
Rama Rama Hare Hare
Sambandha-jñāna – tieto sielun ikuisesta suhteesta Krishnaan
Ihmisen elämän perimmäinen tarkoitus on herättää uudelleen unohtunut suhde Krishnaan. Jokainen sielu on alun perin Krishnan ikuinen palvelija, mutta aineellisen energian vaikutuksesta olemme unohtaneet alkuperäisen identiteettimme.
Alkuperäisessä puhtaassa tietoisuudentilassaan jokaisella sielulla on oma yksilöllinen suhde Krishnaan viidessä perusmielialassa (rasa):
- śānta-rasa – neutraali suhde
- dāsya-rasa – palvelijan suhde
- sakhya-rasa – ystävyyssuhde
- vātsalya-rasa – vanhemman suhde
- mādhurya-rasa – aviollinen rakkaussuhde
Krishnaa voi palvella monin tavoin – ystävänä, rakastajana, vanhempana tai lapsena. Nämä suhteet eivät ole persoonattomia, vaan täynnä aktiivista palvelua ja vuorovaikutusta. Jumala ei ole persoonaton voima vaan täydellinen persoona, joka on jokaisen elävän olennon paras ystävä ja hyväntoivoja.
Olemme kaikki leikkineet, syöneet, kinastelleet ja tanssineet Krishnan kanssa henkisessä maailmassa. Unohdus tästä alkuperäisestä suhteesta on aineellisen olemassaolon perussyy. Kun emme muista Krishnaa, yritämme tyydyttää itseämme aineellisilla suhteilla ja aistinautinnoilla, jotka ovat väliaikaisia ja tuovat mukanaan syntymän, vanhuuden, sairauden ja kuoleman kärsimykset.
Suhde Krishnaan on vastavuoroinen: bhaktat palvelevat Krishnaa ja Krishna palvelee bhaktojaan heidän rakkauden ja palvelumielialan mukaisesti. Bhaktan ja Herran välillä on ikuinen, yliaistillinen kilpailu siitä, kumpi voi palvella toista paremmin.
Srila Prabhupāda vertaa tilannettamme lapseen, joka on lähtenyt pois vanhempiensa luota ja vaeltaa kodittomana, koska on unohtanut perheensä. Kun joku auttaa tätä lasta palaamaan kotiin, hän tekee suuren palveluksen sekä lapselle että vanhemmille. Samoin bhaktat, jotka ymmärtävät jokaisen sielun olevan Krishnan ikuinen ystävä ja lapsi, pyrkivät opettamaan tämän tiedon muille.
Krishna itse sanoo, että henkilö, joka välittää tämän henkisen tiedon Hänen bhaktoilleen, on Hänelle kaikkein rakkain. Siksi Krishnatietoisuuden levittäminen on korkeinta hyväntekeväisyyttä – paropakāra.