Miksi tiede ei voi tavoittaa Jumalaa tai sielua?

Ihmiskunnan kehitystä mitataan yleensä tieteen kehityksellä, joka on ollut huimaa etenkin viime vuosisadalla. Yhteiskuntaa arvioidaan sen tieteellisten saavutusten valossa, ja historianopetuskin painottaa vahvasti tieteellisten keksintöjen aikajanaa. Edistys lukuisilla eri tieteenaloilla on yksi nykyihmiskunnan suurimmista saavutuksista.

Tiede on valjastettu mittaamaan tähtiä, jakamaan atomeja ja kartoittamaan ihmiskehon salaisuuksia. Tieteen käytännön arvo on kiistaton. Tämän kirjoituksen argumentit eivät kiistä tieteen tuloksia, vaan pyrkivät osoittamaan tieteen toimintakentän rajat ja herättämään ymmärryksen henkisen tieteen tarpeesta.

Kun tiede tulee syvällisempien kysymysten äärelle, kuten ”Kuka loi maailman?” ja ”Miksi me olemme olemassa?”, se kohtaa rajan, jota se ei voi ylittää. Tiede on itsessään rajoittunut mittaamaan ja tutkimaan ilmiöitä ja ilmentyneitä asioita, eli aineen sääntöjä. Mutta mikä on näiden sääntöjen lähde? Miksi luonnonlait ovat luonnonlakeja? Tiede tutkii aineen sääntöjä, ja Jumala on näiden sääntöjen laatija. Tieteen ja henkisen opin välillä on looginen kuilu, jota ei voi ylittää vain analysoimalla ainetta.

Ihminen ei kykene ymmärtämään edes kaikkia aineellisen maailman tutkimuskohteita. Kuinka hän voisi mitata ja ymmärtää rajattoman Jumalan? Veedat tarjoavat vaihtoehtoisen tiedonpolun, joka on suunniteltu ylittämään juuri se kuilu jota tieteellinen menetelmä on kykenemätön ylittämään.

Srila Prabhupadan kanta tieteeseen

Srila Prabhupada ei hylännyt tiedettä, vaan asetti sille korkeammat tavoitteet:

”Philosophy and science should be engaged to establish the glory of the Lord. Advanced people are eager to understand the Absolute Truth through the medium of science, and therefore a great scientist should endeavor to prove the existence of the Lord on a scientific basis. Similarly, philosophical speculations should be utilized to establish the Supreme Truth as sentient and all-powerful.” (Srimad-Bhagavatam 1.5.22, purport)

Prabhupadan kanta tieteeseen ei ole torjuva, vaan vaativa. Hän haastaa sen täyttämään oman tehtävänsä: jos tiede tutkii todellisuutta rehellisesti ja tarpeeksi syvällisesti, sen on päädyttävä Jumalaan.

Todellinen tieteellinen suuruus ei ole Jumalan kieltämistä, vaan hänen kädenjälkensä tunnistamista. Monet historian suuret tiedemiehet, kuten Albert Einstein, eivät päätyneet yksioikoiseen ateismiin, vaan pikemminkin syvempään ihmetykseen todellisuuden järjestyksestä ja rationaalisuudesta. Mitä enemmän he ymmärsivät luonnonlakeja, sitä selvemmin he näkivät niiden takana älyllisen järjestyksen.

Prabhupada teki tästä tärkeän huomion: Jumalan käden näkeminen on tieteen täydellistymä.

”Just like Professor Einstein. He used to accept how God’s brain is working. He appreciated. He was a great scientist. And the ordinary scientist also, they think that ’Now we are able to do everything without God. Therefore we are bigger than God.’ That is not fact. You are greater scientist when by your scientific knowledge you prove the existence of God and how He is working so finely that varieties of things are coming out of material nature. That is the perfection of knowledge.” (Lecture on Srimad-Bhagavatam 3.26.42, Bombay, January 17, 1975)

Prabhupadan mukaan tieteilijä joka tunnustaa Jumalan, on suurempi tieteilijä kuin se, joka kieltää hänet. Einsteinin suuruus oli juuri siinä, että hän arvosti Jumalan älykkyyttä luonnossa. Jos ihminen oppii muokkaamaan pientä osaa Jumalan luomasta maailmasta ja päättelee siitä, ettei Jumalaa ole – tai että hän itse on Jumalaa suurempi – kyse ei ole tieteellisestä johtopäätöksestä, vaan pikkumaisesta ylpeydestä.

Ihmisen neljä epätäydellisyyttä

Ennen kuin tarkastelemme tieteen rakenteellisia rajoja Jumalan suhteen, on ymmärrettävä, miksi tieteen työkalut eivät alun alkaenkaan voi tuottaa täydellistä tietoa. Srila Prabhupada painotti opetuksissaan, että kaikki tieteellinen tieto on epätäydellistä, koska se perustuu neljään inhimilliseen perusrajoitteeseen.

Täydellistä tietoa ei ole mahdollista saavuttaa kokeellisten tiedonhankintamenetelmien avulla. Erityisesti henkiset aiheet, kuten ymmärrys Jumalasta ja sielusta, ovat ehdollistuneen sielun tavoittamattomissa.

Ensimmäinen ehdollistuneen sielun rajoite on epätäydelliset aistit. Silmämme näkevät esimerkiksi vain pienen osan valospektristä, ja korvamme kuulevat vain rajatun taajuusalueen. Jo pelkästään nämä puutteet tekevät kaikista havainnoista vaillinaisia.

Toinen rajoite on alttius olla harhan vallassa. Näemme kangastuksen ja luulemme sitä vedeksi, tai köyden ja luulemme sitä käärmeeksi. Aistimme eivät ole pelkästään rajallisia – ne aktiivisesti johtavat meitä harhaan.

Kolmas rajoite on taipumus tehdä virheitä. Jopa kaikkein viisain ihminen tekee virheitä tai vääriä tulkintoja. Erehtyminen on erottamaton osa ihmisyyttä.

Neljäs rajoite on taipumus huijaamiseen. Ihminen pyrkii esittämään teoriansa totuutena, vaikka ne olisivat vain oletuksia. Ihmiskunnan historia on täynnä teorioita, jotka opetettiin joskus totuutena, mutta kumottiin myöhemmin virheellisinä.

Oma tutkimustyömme jää väistämättä epätäydelliseksi, sillä teemme sitä epätäydellisin aistein.

Prabhupada tiivisti tämän suorasanaisesti:

”Imperfect senses can give only imperfect knowledge. What you are calling scientific knowledge is bogus, because the men who have produced that knowledge are imperfect. How can you expect perfect knowledge from an imperfect person?” (Conversation with Indian Doctor, London, September 1973)

Prabhupada ei tarkoita tieteen aikaansaannosten olevan arvottomia, vaan hän tarkoittaa, että ne ovat väistämättä epätäydellisiä. Jos tiedonhankinnan työkalut – aistit, mieli ja älykkyys – ovat rajallisia, niillä saatu kuva todellisuudesta on väistämättä puutteellinen. Epätäydellinen työkalu ei voi tuottaa täydellistä tulosta.

Tieteen rajat – äärellinen ei voi mitata ääretöntä

Tieteelliset tutkimukset perustuvat havaintoihin, mittauksiin ja niistä tehtäviin johtopäätöksiin. Jotta jotakin voitaisiin mitata, tarvitaan instrumentti, jonka mittauskapasiteetti vastaa vähintään mitattavaa kohdetta. Jos Jumala määritellään kaiken olevaisen lähteeksi ja Äärettömäksi Olennoksi, on loogisesti mahdotonta, että äärellinen ihminen tai rajallinen mittalaite voisi mitata tai analysoida Häntä. Se on kuin yrittäisi mitata valtameren tilavuutta teelusikalla. Työkalu on auttamattomasti liian pieni tehtäväänsä nähden.

Työkalun riittämättömyys ei kuitenkaan ole ainoa ongelma. Myös älykkyytemme ja kokemuspiirimme ovat rajallisia. Ihminen voi olla suuri tiedemies, akateemikko tai professori, mutta hän ei voi spekuloimalla ymmärtää Absoluuttista Totuutta, sillä hänen rajallinen mielensä ei ole kykeneväinen tavoittamaan rajatonta Jumalaa. Srila Prabhupada havainnollisti tätä usein ”Tohtori Sammakon filosofialla”:

Kaivossa asuva sammakko sai kerran kuulla ystävältään Atlantin valtamerestä. ”Mikä se on?” sammakko kysyi. ”Valtava vesialue”, ystävä vastasi. ”Kuinka valtava? Kaksi kertaa tämän kaivon kokoinen?” ”Ei, paljon, paljon suurempi.” ”Kymmenen kertaa suurempi?” Näin sammakko jatkoi laskemistaan.

Voimmeko koskaan ymmärtää valtameren suuruutta tällä tavalla? Kykymme, kokemuksemme ja päättelymme ovat aina rajallisia, ja ihmisen spekulaatiot synnyttävät juuri tällaista Tohtori Sammakon filosofiaa.

”You may talk about your experience, and I may talk about my experience. But why should I accept your experience? You may be a fool, so why should I also become a fool? You may be a frog, but suppose I am a whale. Why should I take your well as all in all? You have your method of acquiring scientific knowledge, and I have mine.” (Morning Walk, April 18, 1973, Life Comes From Life)

Aivan kuten sammakko joka elää kaivossa ja luulee kaivoaan koko maailmaksi, mekin yritämme mitata Ääretöntä rajallisilla kyvyillämme. Samoin tieteelliset menetelmät ovat erinomaisia työkaluja aineen tutkimiseen, sillä juuri sitä varten ne on kehitetty. Mutta tieteen instrumenttien avulla ei voida tavoittaa sitä, mikä on rajatonta ja aineen tuolla puolen.

Srila Prabhupada kuvailee yritystä ymmärtää rajatonta Jumalaa omien älyllisten ponnistelujemme avulla Sri Isopanisadissa:

”Edes suurin filosofi ei kykene mentaalisen spekulaation avulla tuntemaan Ylintä Herraa, Absoluuttista Jumaluuden Ylintä Persoonallisuutta. Hänet voi tuntea ainoastaan Hänen bhaktansa, Hänen oman armonsa kautta. Brahma-samhitassa (5.34) todetaan, että vaikka aineellismielinen filosofi matkustaisi avaruuden halki tuulen tai mielen nopeudella satojen miljoonien vuosien ajan, Absoluuttinen Totuus pysyisi hänelle yhä hyvin, hyvin kaukaisena.

Tuntematon leipuri

Tiede kertoo, mistä leipä koostuu. Se ei kerro, kuka leivän leipoi tai miksi. On loogisesti virheellistä väittää, ettei leipuria ole olemassa siksi, että leivästä löytyy vain jauhoja, vettä ja suolaa. Leipuri ei ole leivän ainesosa, vaan sen tekijä. Samalla tavalla on virheellistä päätellä, ettei Jumalaa ole olemassa siksi, ettei tiede löydä Häntä aineellista maailmaa tutkimalla.

Prabhupada kannustaa meitä etsimään leipuria leivän takaa, ei vain tutkimaan sen ainesosia. Samaa periaatetta hän soveltaa elämän alkuperään: sen sijaan että tiedemiehet yrittävät selvittää, mitkä kemikaalit tuottavat elämää, heidän tulisi etsiä sitä älykkyyttä, joka on jo tuottanut elämän: ”Now you find out who is that person who has got such a nice brain.”

Prabhupada havainnollistaa samaa periaatetta toisella esimerkillä: koneesta ja sen käyttäjästä. Sen sijaan että tutkimme, miten kone käy, meidän tulisi yrittää löytää koneen käyttäjä. Kone ei käy hammasrattaiden tai sähkön takia, vaan siksi, että joku pani sen käyntiin. Koneen tutkiminen ei johda lopulliseen ymmärrykseen niin kauan kuin käyttäjä jää piiloon.

”There is an operator. A child cannot think. Motor car is running. Child will think the motor car is running automatically. But a sane man will understand that there is a driver. So persons who deny the existence of God are like that. They see the machine. Nature is the machine. But behind the machine there is an operator. These rascals cannot understand. Nābhijānāti, mām ebhyaḥ paramam, tribhir gunamayair bhāvair. Machine is working, nature is working, that much they can see. And behind the machine there is operator.” (Morning Walk, Perth, May 8, 1975)

Olipa kyse leivästä, elämästä tai koneesta, periaate on sama: tuotetta tutkimalla ei voi tavoittaa sen tekijää. Tekijä on löydettävä toista tietä.

Jumala on subjekti, ei objekti

Tähän asti olemme tarkastelleet tieteen työkalujen rajoja. Mutta on olemassa vielä syvempi syy sille, miksi tiede ei voi tavoittaa Jumalaa, ja se liittyy Jumalan omaan luonteeseen.

Tieteellinen tutkimus toimii aina samalla periaatteella: tutkija on se, joka tarkkailee, mittaa ja kontrolloi. Tutkittava kohde on se, jota tarkkaillaan, mitataan ja kontrolloidaan. Tutkija on aktiivinen toimija, ja tutkittava kohde on passiivinen. Tämä asetelma toimii aineen tutkimisessa: voimme laittaa kiven vaa’alle, bakteerin mikroskooppiin tai kemikaalin koeputkeen. Kivi, bakteeri ja kemikaali eivät voi kieltäytyä siitä, että tutkimme niitä. Mutta tämä asetelma romahtaa, kun kohteena on Korkein Olento. Jumalaa ei voi tutkia tieteellisesti, koska Hän ei ole passiivinen kohde, vaan aktiivinen toimija.

Jos Jumala on Isvara eli Korkein Hallitsija, Hän on väistämättä perimmäinen toimija – se, joka hallitsee ja tietää, ei se, jota hallitaan tai tutkitaan. Hän ei ole kenenkään hallittavissa tai testattavissa, koska kaikki hallinta on Hänen käsissään. Emme voi pakottaa Jumalaa ilmestymään mikroskoopin alle, koska Hänellä on vapaa tahto.

Sama periaate näkyy ihmissuhteissa. Jos haluamme tuntea jonkun henkilökohtaisesti, olemme riippuvaisia siitä, että hän paljastaa meille itsestään asioita. Voimme tarkkailla hänen käytöstään ulkoapäin, mutta hänen sisäinen maailmansa avautuu meille vain, jos hän itse päättää jakaa sen. Emme voi pakottaa ketään paljastamaan itseään – kuinka siis voisimme pakottaa siihen Korkeimman Henkilön?

Srila Prabhupada tiivistää tämän Bhagavatamin merkityksessään:

”Unless Krishna agrees to be seen, you can not see. It is not possible. You cannot force Him to be seen by You. No, that is not possible. Svayam eva sphuraty adaḥ. He… When He likes, He’ll be seen by you, not that you can force Him. You cannot say that ”Now I am qualified. Krishna must come, and I’ll see Him.” That is not possible. We are never qualified unless Krishna agrees to be seen by you.” (Srimad-Bhagavatam 1.8.19, purport)

Jumala on aistien ulottumattomissa

Yksi Krishnan nimistä on Adhoksaja. Tämä tarkoittaa kirjaimellisesti ”Häntä, joka on aistien ulottumattomissa”. Jumala ei ole vain sattumalta tiedemiesten tavoittamattomissa. Hän on luonnostaan tavoittamattomissa jokaiselle, joka yrittää lähestyä Häntä aineellisten menetelmien kautta. Tämä ei ole este, jota on mahdollista ylittää kehittämällä tieteellisiä tutkimuskeinoja. Se on osa Hänen ikuista olemustaan. Krishna ei paljasta itseään kenelle tahansa.

Krishna itse ilmaisee tämän Bhagavad-gitassa:

”I am never manifest to the foolish and unintelligent. For them I am covered by My internal potency, and therefore they do not know that I am unborn and infallible.” (Bhagavad-gita 7.25)

Tieto Jumalasta ei ole saavutettavissa pakottamalla tai tutkimalla. Jumalaa ei voi nähdä kuten näemme pöydän tai tuolin – Hän ei ole aistien tavoitettavissa. Vasta kun Hän itse päättää paljastaa itsensä, voimme nähdä Hänet.

”If God reveals. Just like when the sun is out of your sight you cannot see the sun by your torchlight or any light. Any amount of scientific method, you cannot see the sun at night. But in the morning you can see the sun automatically, without any torchlight.” (Perfect Questions, Perfect Answers)

Krishnatietoisuuden prosessi on viime kädessä riippuvainen Krishnasta, ei meidän omista ponnistuksistamme. Jos Hän on meihin tyytyväinen, Hän paljastaa itsensä. Meidän ei tule siis yrittää nähdä Krishnaa omien ponnistelujemme voimalla, vaan palvella Häntä niin pyyteettömästi, että Hän itse haluaa paljastaa Itsensä.

”We have to cultivate such practice in Krishna consciousness that we may become dear to God. My spiritual master used to say that, ’You do not try to see God. Just act in such a way that God will see you.’ Just try to understand. This is very nice. If I want to see God, and I make God as my order-supplier, that ’Please come and I’ll see You.’ So God is not so small that He, at once I call Him and He’ll come. No. We have to qualify ourselves. We have to qualify ourselves. Therefore by the qualification, by your qualification, God will Himself come and see you.” (Lecture on Bhagavad-gita 10.1, New York, December 30, 1966)

Veedat tarjoavat vaihtoehtoisen tiedonhankintatavan

Tieteen käyttämä menetelmä on nouseva prosessi (aroha-pantha): se kerää havaintoja alhaalta ylös ja yrittää rakentaa niistä kuvaa kokonaisuudesta. Henkinen tiedonhankintamenetelmä toimii päinvastoin. Se on laskeva prosessi (avaroha-pantha), jossa tieto virtaa täydellisestä lähteestä alaspäin oppilasketjun kautta. Jumalasta ei voi saada tietoa pakottamalla Häntä tutkimuskohteeksi. Sen sijaan Hänet ja Hänen luomakuntansa voidaan ymmärtää kuulemalla yliaistillista tietoa Häneltä itseltään. Tämä tieto on välitetty muuttumattomana puhtaiden palvelijoiden ketjussa meidän päiviimme asti (esimerkiksi Bhagavad-gita, kuten se on).

”The materialist wants to understand everything by the aroha-pantha — by argument and reason — but transcendental matters cannot be understood in this way. Rather, one must follow the avaroha-pantha, the process of descending knowledge. Therefore one must accept the parampara system. And the best parampara is that which extends from Krishna (evam parampara-praptam). What Krishna says, we should accept (imam rajarsayo viduh). This is called the avaroha-pantha.

Brahma, however, adopted the aroha-pantha. He wanted to understand Krishna’s mystic power by his own limited, conceivable power, and therefore he himself was mystified. Everyone wants to take pleasure in his own knowledge, thinking, “I know something.” But in the presence of Krishna this conception cannot stand, for one cannot bring Krishna within the limitations of prakriti. One must submit. There is no alternative. Na tams tarkena yojayet. This submission marks the difference between Krishna-ites and Mayavadis.” (Srimad-Bhagavatam 10.13.57, purport)

Jos haluat tietää, kuka on isäsi, voit tehdä kalliita ja epävarmoja DNA-testejä kaikille maailman miehille. Tämä on nouseva prosessi. Vaihtoehtoisesti voit kysyä äidiltäsi, joka tietää vastauksen suoraan. Veeda-kirjallisuus toimii kuin äiti, joka antaa suoran tiedon isästä eli Jumalasta.

Krishnan hoviväki – guru, sadhu ja sastrat

Veeda-kirjallisuus ei kehota sokeaan uskoon. Se esittelee järjestelmällisen tiedon polun, joka nojaa kolmeen toisiaan vahvistavaan lähteeseen: guruun eli henkiseen opettajaan, sadhuihin eli pyhiin henkilöihin, ja sastroihin eli yliaistilliseen kirjallisuuteen. Kun nämä kolme ovat keskenään yhtä mieltä, tieto on luotettavaa – ja tällaisen tiedon kautta Jumala on mahdollista oppia tuntemaan.

Tiedemies, joka yrittää löytää Jumalan mikroskoopin tai oman rajallisen älynsä avulla, muistuttaa miestä, joka yrittää päästä kuninkaan luo tunkeutumalla väkisin palatsiin. Hän ei koskaan pääse tapaamaan kuningasta – hän päätyy vain vartijoiden käsiin. Mutta hän, joka lähestyy kuningasta nöyrästi ja oikean hoviväen välityksellä, toivotetaan tervetulleeksi sisään.

Guru, sadhu ja sastrat ovat kuin Krishnan hovia. Ne muodostavat korkeamman tieteen, jonka kautta voi tavoittaa sen henkisen todellisuuden, johon aineellinen tiede ei koskaan yllä.