Filosofinen sotiminen osana vaisnava-perinnettä

Onko väitteleminen osoitus Krishnatietoisuuden puutteesta? Yleinen käsitys bhakta-yhteisössä on, että väitteleminen tai erimielisyydet ovat merkki ylpeydestä, egosta tai riitelystä. Kun kaksi bhaktaa tai ryhmittymää on eri mieltä Krishnan palvelemisesta tai filosofiasta, ensimmäinen reaktio on usein: ”Miksi te riitelette? Tämä ei ole Krishnatietoista. Emmekö voisi vain elää rauhassa?” Mutta onko tämä olettamus kuitenkaan perusteltua? Sri Caitanya Caritamrita osoittaa jotain täysin muuta.

Väittely voi olla Krishnan palvelemista

Sri Caitanya Caritamritassa, Bhagavad-gitassa ja koko Vaishnava-historiassa väittelyä ei nähdä välttämättä ongelmana – se on keskeinen väline Krishnan palveluksessa. Filosofinen taistelu on Krishna-kathaa silloin, kun sen tarkoitus on paljastaa totuus, haihduttaa harha ja kohottaa kaikkien osapuolten ymmärrystä. Krishnatietoisuus on sodanjulistus mayaa – tietämättömyyttä vastaan.

”Therefore the doubts which have arisen in your heart out of ignorance should be slashed by the weapon of knowledge. Armed with yoga, O Bhārata, stand and fight.” (BG 4.42)

Väittely itsessään on toki vain väline, ei itseisarvo. Väittelyssä tulisi aina tavoitella siddhantaa – filosofista johtopäätöstä, ei väittelyn voittoa. Todellista voittamista on filosofisen ymmärryksen syveneminen, jolloin häviökin on voitto.

”Ignorance can be removed by gradual acceptance of the principles of Krishna consciousness… One should, therefore, follow the path of Bhagavad-gītā as it is expressed in the Gītā itself and beware of self-interested people after personal aggrandizement who deviate others from the actual path.” (BG 4.42, purport)

Onko väittely Krishna-kathaa vai ajan tuhlausta?

Herra Caitanya väitteli filosofiasta jo lapsena. Navadvipassa nuori Nimai Pandita haastoi oppineita bramiineja ja bhaktoja, kumosi argumentteja ja voitti väittelyjä ennen kuin oli edes saanut kastetta henkiseltä opettajaltaan. Tämä ei ollut tarkoituksetonta. Se oli Herran tapa ilmaista tärkeä periaate: valheet ja epärehellisyys on kumottava, ja niiden kumoaminen on Krishnan palvelemista.

”Preaching must be fight. Do you mean to say fighting is easy thing? Fighting is not easy thing. Whenever there is fight, there is danger, there is responsibility. So preaching means – because people are ignorant, we have to enlighten them. That is preaching.” (Morning Walk — December 12, 1973, Los Angeles)

Nuoruudessaan Nimai Pandit oli poikkeuksellisen lahjakas nyaya- (kuiva logiikka) ja kielioppitutkija. Hän keskusteli ja väitteli oppineiden kanssa ja saattoi myös kiusoitella bhaktoja filosofisilla kysymyksillä. Joissakin kertomuksissa Hän haastoi jopa Srivasa Thakuran kaltaisia puhtaita bhaktoja ja esitti näennäisesti kuivaa oppineisuutta, korostaen kielioppia ja logiikkaa enemmän kuin bhaktia.

Tällä tavoin Hän käytti älyllistä spekulointia muistuttavaa lähestymistapaa, osoittaakseen, että pelkkä oppineisuus ilman bhaktia on vajavaista.

Kaikki Caitanya-Caritamritan kuuluisat väittelyt on käyty yhden ja saman asian vuoksi – jotta totuuden aarre voitaisiin paljastaa tietämättömyyden valtamerestä.

”Within his lifetime, Sri Caitanya transformed India in four respects: philosophically, by defeating the greatest philosophers of his day; socially, by opposing the blindly rigid caste system; politically, by organizing India’s first civil disobedience movement against repression by the Mohammedan government; and spiritually, by freely distributing nonsectarian love of God.” (CC, Back cover)

Jos filosofinen väitteleminen ja totuuden etsiminen ei olisi oleellinen osa Krishnatietoisuutta, miksi Krishnadasa Kaviraja Gosvami on täyttänyt Caitanya Caritamritan erilaisilla väittelyillä? Jokainen väittely joka Caitanya-Caritamritassa käydään, on osa Krishnan leikkiä ja opetus Herra Caitanyan seuraajille siitä kuinka tärkeää on totuuden puolesta taisteleminen.

Caitanya-Caritamritan tärkeimmät väittelyt

Keshava Kashmiri

Suuri kashmirilaisoppinut saapui Navadvipaan haastamaan oppineita ja bramiineita väittelyyn. Nuori Nimai Pandita – grihastha, eikä edes vielä henkisen opettajan kastama – musersi Keshava Kashmirin ylpeyden täysin. Tämä oli Herran ensimmäinen suuri julkinen väittely.

Sarvabhauma Bhattacarya

Jagannatha Purissa Caitanya Mahaprabhu kävi pitkän filosofisen väittelyn Sarvabhauma Bhattacaryan kanssa, joka oli aikansa kuuluisin Vedanta-oppinut ja advaita-filosofian (persoonattomuusfilosofian) edustaja. Herra Caitanya osoitti hänelle bhaktin ylemmyyden persoonattomaan Brahman-näkemykseen nähden. Sarvabhauma Bhattacarya kääntyi väittelyn seurauksena Herra Caitanyan läheiseksi seuraajaksi.

Ramananda Rayan dialogi

Caitanya-Caritamritan filosofisesti syvin keskustelu. Herra Caitanya kysyy Ramanandalta toistuvasti: ”Mikä on elämän korkein päämäärä?” Ramananda Raya etenee vastauksessaan varnasramasta karma-joogaan ja tiedon kehittämiseen – ja Herra Caitanya hylkää kaikki vaiheet sanoen ”eho bahya”, ”tämä on ulkoista” – kunnes Ramananda Raya päätyy korkeimpaan prema-bhaktiin ja madhurya rasaan.

Tattva-vadi acarya

Etelä-Intian matkallaan Herra Caitanya voitti tattva-vadit eli Madhva-sampradayan seuraajat väittelyssä Udupissa. Madhvan seuraajat olivat järkyttyneitä ja hämmästyneitä Herran argumenteista. Caitanya Mahaprabhu murskasi tattva-vadien ylpeyden palasiksi, mutta tämä väittely ei päättynyt kääntymiseen – tattva-vadit myönsivät Herra Caitanyan olevan oikeassa, mutta pysyivät silti oman perinteensä seuraajina uskollisuuden takia. Tämä on yksi Caitanya-Caritamritan kiinnostavimmista väittelyistä: vastustaja myönsi suoraan ”olet oikeassa, mutta emme silti aio muuttaa käytäntöämme.”

Buddhalaisten filosofien kukistaminen

Herra Caitanya kumosi buddhalaiset filosofit, jotka opettivat buddhalaisuuden yhdeksää periaatetta muun muassa maailman ikuisuudesta, todellisuuden illusorisesta luonteesta ja sielun olemattomuudesta. Buddhalaisen kultin opettaja esitti Herralle yhdeksän kysymystä ja Herra Caitanya Mahaprabhu murskasi ne palasiksi vahvalla logiikalla ja väittelyllä.

Prakasananda Sarasvati ja kaikki Varanasin sannyasit

Varanasissa Herra Caitanya kohtasi Prakasananda Sarasvatin johtamat tuhannet mayavada-sannyasit. Filosofisen väittelyn jälkeen kaikki heistä kääntyivät vaisnaviksi.

Vallabha Bhattan väittely

Vallabha Bhatta tuli Herra Caitanyan luokse keskustelemaan omasta pushtimarga-filosofiastaan. Hän halusi lukea Herralle kommentaarinsa Srimad-Bhagavatamiin, jonka hän katsoi ylittäneen Sridhara Swamin klassisen kommentaarin. Vallabha Bhatta oli hyvin oppinut – hän tuli Caitanyan luo suuren kunnioituksen kanssa, mutta hänen sydämessään oli piilevä ylpeys omasta oppineisuudestaan. Hän ajatteli olevansa suuri vaisnava joka ymmärtää Srimad-Bhagavatamin paremmin kuin muut. Herra Caitanya osoitti hänen näkemystensä puutteet ja opetti hänelle nöyryyttä.

Kerran Vallabha Bhatta yritti osoittaa viisauttaan haastamalla bhaktat: ”Te chanttaatte Krishnan nimeä, mutta todellisuudessa siveellinen vaimo ei lausu miehensä nimeä ääneen.” Caitanya vastasi hänelle: ”Et tunne uskonnon periaatteita. Krishnan käsky on toistaa Hänen nimeään taukoamatta – hän joka on siveellinen ja uskollinen Krishnalle ei voi kieltää miehensä käskyä.” Kuultuaan tämän Vallabha Bhatta jäi sanattomaksi ja palasi kotiinsa hyvin onnettomana.

Vallabha Bhattan ylpeys murtui Caitanyan saarnauksen seurauksena, ja seuraavana aamuna hän tuli nöyränä Herra Caitanyan jalkojen juureen – väittelyn päämäärä toteutui tässä tapauksessa täydellisesti. Bhaktan sydän pudistui ja hän vapautui väärästä ylpeyden tunteesta.

Krishna väitteli Arjunan kanssa

Bhagavad-gita itsessään on väittely. Arjuna ilmoittaa: ”En taistele.” Krishna vastaa tähän kahdeksantoista luvun mittaisella filosofisella väittelyllä, jossa hän kumoaa Arjunan argumentit yksi toisensa jälkeen. Krishna itse katsoi tarpeelliseksi väitellä oppilaansa kanssa opettaakseen maailmaa. Bhagavad-gita ei ole filosofinen monologi – se on dynaaminen ja filosofinen väittely, jossa totuus voittaa harhan.

Bhaktisiddhanta Sarasvati – loputon väittelijä

Bhaktisiddhanta Sarasvati Thakura ei ainoastaan suostunut väittelyihin – hän etsi niitä aktiivisesti. Hän julkaisi lehtiä nimenomaan kritisoidakseen smarta-bramiineja, sahajioita ja kasti-bramiineja. Hänen koko missionsa oli kirjaimellisesti yksi iso väittely: asettaa daiva-varnasrama ja suddha-bhakti vastakkain korruptoituneiden käytäntöjen ja apasiddhantan kanssa.

”He was such a powerful debater that no one’s arguments could stand up against his vast erudition and scholarship… His strong preaching gave him such a reputation that his very name would strike terror into the hearts of his philosophical adversaries. The perverted and immoral so-called religious activities of different nonsense cults and sects were doomed forever in the presence of Srila Bhaktisiddhanta Sarasvati Thakura.” (Nandanandana Dasa – Srila Bhaktisiddhanta Sarasvati Thakuras biography)

Narottama Dasa Thakura ja smarta-bramiinit

Narottama Dasa Thakura järjesti Kheturin suuren vaisnava-kokouksen, jonne hän kutsui myös smarta-bramiinit – tarkoituksenaan väitellä heidän kanssaan ja osoittaa vaisnava-dharman ylivertaisuus. Hän ei tehnyt sitä epäkohteliaisuuttaan tai ylimielisyyttään – se oli palvelus yhteiskunnalle: halu vapauttaa ihmiset smartaismin harhaopista.

Prabhupada kannusti väittelyyn

Srila Prabhupada ei pelkästään itse väitellyt – hän rohkaisi oppilaitaan väittelemään aktiivisesti.

”So this Krishna consciousness movement is a challenge to all the rascals and fools, that’s all. So those who have taken this movement very seriously, they should be very sober and understand at least you must expose all these rascals. That will be very much appreciated by Krishna.” (Lecture on SB 1.15.31 — Los Angeles, December 9, 1973)

”Our Krishna consciousness movement is to become intelligent, not to remain mūḍhas, and to expose these rascal mūḍhas. That’s this, our Krishna consciousness movement. So you must be prepared. While making propaganda, expose these mūḍhas. That is one of the service of Krishna. Don’t remain foolish. Wherever there is required, fight with these mūḍhas and tell them rightly, straightforward, that ”You are mūḍhas.” (Lecture on CC Adi-lila 1.9 — Mayapur, April 2, 1975)

”Unnecessarily we do not want to criticize anyone. But when there is necessity, because we are preacher, it may be sometimes you’ll be faced with opposite elements, so we have to criticize in that respect.” (Lecture, August 11, 1968)

”The fact is that I am the only one in India who is openly criticizing, not only demigod worship and impersonalism, but everything that falls short of complete surrender to Krishna. My Guru Maharaja never compromised in His preaching, nor will I nor should any of my students.” (Letter, January 3, 1972)

Syamasundara: ”I thought you were saying that we shouldn’t criticize these people in public.”

Srila Prabhupada: ”No, no. To criticize means… Of course, when you are preaching, we have to show the real truth. And that is not criticizing. […] So if we distinguish, ”This man is thief and this man is not,” then that is not criticism; that is speaking the truth.” (Room Conversation, May 13, 1972)

”Apaisunam means that one should not find fault with others or correct them unnecessarily. Of course to call a thief a thief is not faultfinding.” (BG 16.1-3, purport)

Toisin sanoen väittely on sallittua ja jopa vaadittua – mutta ainoastaan silloin kun se perustuu sastroihin, ei henkilökohtaiseen mielipiteeseen tai egoistiseen tarpeeseen voittaa. Väittelyn tarkoitus on löytää lopullinen totuus ja johtopäätös Krishnan ja henkisen opettajan opetusten pohjalta. Väärän ymmärryksen osoittaminen vääräksi ei ole kiellettyä, vaan päinvastoin toivottavaa, mutta tavoitteen tulee olla totuuden löytäminen, ei mikään muu motiivi.

Prabhupada ilmaisi tämän lyhyesti: ”You can criticize, but you have to be right.”

Tämä on koko väittelykulttuurin ydin Vaishnava-perinteessä. Kritiikki on sallittua – jopa välttämätöntä – kunhan se perustuu sastraan ja totuuden etsimiseen. Krishnatietoisen väittelyn ei tule olla egon palvelemista vaan totuuden – Krishnan – palvelemista.

”Satyam, truthfulness, means that facts should be presented as they are, for the benefit of others. Facts should not be misrepresented. According to social conventions, it is said that one can speak the truth only when it is palatable to others. But that is not truthfulness. The truth should be spoken in a straightforward way, so that others will understand actually what the facts are. If a man is a thief and if people are warned that he is a thief, that is truth. Although sometimes the truth is unpalatable, one should not refrain from speaking it. Truthfulness demands that the facts be presented as they are for the benefit of others. That is the definition of truth.” (BG 10.4-5, Purport)

Milloin kritisointi on oikeutettua – Bhaktivinodan periaate

Srila Bhaktivinoda Thakura luettelee kolme motiivia joiden pohjalta tehty kritisointi on hyväenteistä:

1. Jos kritiikki tehdään kyseisen henkilön hyvinvoinnin vuoksi.
2. Jos kritiikki tehdään kuulijoiden hyvinvoinnin vuoksi.
3. Jos kritiikki tehdään oman hengellisen hyvinvoinnin vuoksi.

Näissä kaikissa tapauksissa kritisointi on hyväenteistä eikä siinä ole mitään vikaa.

”Yet if one has proper intentions in pointing out another’s faults, then śāstra does not consider that as an offence. There are three types of proper intention – if we expose someone’s sins in order that they ultimately attain auspiciousness, then such discussions are favourable. If we deliberate on a sinner’s vices in order to benefit the whole world, then this should be counted as an auspicious action. If such deliberations are for one’s own spiritual benefit, then such an aspect carries no fault.

When a disciple prays to the guru to identify a true Vaiṣṇava, the guru, desiring auspiciousness for the disciple and the whole world, may draw attention to a non-Vaiṣṇava whose behaviour is actually unholy as well as those who are saintly Vaiṣṇavas. With the intention to guide others to accept shelter at the feet of real Vaiṣṇavas, it is not sādhu-nindā or vaiṣṇava-aparādha to reject the company of such deceitful dharma-dhvajis (religious pretenders). Even if criticism arises towards a specific person, it is still free from any fault. These are all examples of criticizing with a proper motivation.” (Vaishnava Ninda, Sajjana-tosani Vol. 5, 1893)

Samassa kirjoituksessa Bhaktivinoda Thakura luettelee neljä asiaa joiden perusteella kritisointi ei ole sallittua:

1. Ei pidä kritisoida bhaktan alhaista syntyperää tai kastia.
2. Ei pidä kritisoida bhaktan menneitä syntisiä toimia.
3. Ei pidä kritisoida bhaktan nykyisiä jäänteitä menneistä syntisistä toimista.
4. Ei pidä kritisoida bhaktan tapaturmaista lankeamista.

“Wicked persons discuss faults that were present in a person before śuddha-bhakti manifested within him. However, when bhakti manifests in the heart, all faults quickly disappear. During the short time that unwanted desires are being removed from the heart, wicked people criticize him for any faults that still remain within him.
The third topic of discussion for wicked people is that although a pure Vaiṣṇava has no inclination towards faulty activities, sometimes (without any conceivable reason) some prohibitive habits manifest. Such faults never remain permanently within a Vaiṣṇava. However, wicked people discuss these faults and consequently fall down due to the fault of blaspheming a Vaiṣṇava.” (Vaishnava Ninda, Sajjana-tosani Vol. 5, 1893)

”One should not consider the faults of a devotee, especially those impurities that were there before devotion manifest within him, those that temporarily remain but are presently perishing through his practice of bhakti, and those that may appear in him by chance. One who reflects upon these faults is guilty of sādhu-nindā and is most fallen.” (Nāma-tattva-ratna-mālā)

Jos väittely ei ole Krishna-kathaa – mitä se sitten on?

Kysymys on yksinkertainen: jos filosofinen väittely ei ole Krishna-kathaa, miksi Caitanya Caritamritassa on niin paljon väittelyitä? Miksi koko Bhagavad-gita – Mahabharatan ydin – on väittely? Miksi Narottama Dasa Thakura kutsui smarta-brahmiinit väittelemään kanssaan? Miksi Bhaktisiddhanta jatkuvasti väitteli apasampradayojen edustajien kanssa?

Vastaus on, että väittely oikean filosofisen totuuden puolesta on yksi korkeimmista Krishna-kathan muodoista – koska se palvelee Krishnan tarkoitusta: saattaa jivat pois mayasta takaisin Krishnatietoisuuteen. Harhaoppisen filosofian haastaminen on palvelusta Krishnalle yhtä lailla kuin temppelipalvelus tai kirjojen levittäminen ja harinam-sankirtan.

Prabhupada kirjoitti Bhagavad-gitassa: ”Religion without philosophy is sentiment, or sometimes fanaticism, while philosophy without religion is mental speculation.”

Väittely, joka yhdistää molemmat – uskonnollisen sitoutumisen ja filosofisen tarkkuuden – on Vaishnava-tradition ydin.

Filosofinen väittely voi olla ekstaattista

Filosofisista väittelyistä vaisnava-yhteisössä ei tulisi masentua tai ahdistua. Niiden tarkoitus ei ole lannistaa, vaan syventää ymmärrystä ja vahvistaa uskoa. Varsinkin oikeassa hengessä käytynä ne ovat inspiroivia.

Kun väittely perustuu sastraan ja vilpittömään haluun ymmärtää totuus, se ei ole erillään Krishnasta. Totuus on Krishna, ja siksi totuuden etsiminen ja puolustaminen on hengellistä toimintaa. Ekstaasi ei synny siitä, että joku “voittaa” argumentin, vaan siitä, että harha väistyy ja totuus kirkastuu.

Sarvabhauma Bhattacaryan kääntyminen Krishnatietoisuuteen ei ollut ekstaattista siksi, että Caitanya Mahaprabhu olisi päihittänyt hänet älyllisesti, vaan siksi, että maya väistyi ja peittynyt Krishna-bhakti paljastui hänen sydämestään. Siinä on filosofisen keskustelun todellinen kauneus: ei henkilökohtainen voitto, vaan totuuden löytäminen.

Väittelyn rajat ja henki

Vaikka väittely on keskeinen osa Vaishnava-perinnettä, sillä on selvät rajat. Bhaktivinodan mukaan kritiikki ja väittely muuttuvat loukkaavaksi heti kun motiivi on väärä – ego, kateus tai halu nolata toinen. Oikeutettu väittely palvelee aina joko vastustajan, kuulijoiden tai oman henkisen edistymisen hyvinvointia.

Klassisessa veedisen-väittelyn rakenteessa on myös tärkeä periaate: vastustajan argumentti esitetään ensin täydellisesti ja reilusti ennen sen kumoamista. Tätä kutsutaan purva-paksaksi. Se on rehellisyyden ja kunnioituksen merkki – väittelijä osoittaa ymmärtävänsä vastustajansa näkemyksen ennen kuin haastaa sen.

Srila Prabhupada opettaa, että saarnaajan täytyy hallita kaksi näennäisesti vastakkaista ominaisuutta: terävä filosofinen suoruus sekä sydämellinen pehmeys. Ilman terävyyttä totuus ei pure ja ilman pehmyyttä kuulija sulkeutuu. Molemmat ovat välttämättömiä.

”As an ideal teacher and ācārya, He (Sri Caitanya) was very strict in the routine work of a sannyāsī. Apart from being a divine incarnation, the Lord was an ideal character as a human being. His behavior with other persons was also above suspicion. In His dealing as ācārya, He was harder than the thunderbolt and softer than the rose.” (SB, Introduction)

”You have written to say that I am ”as hard as the thunderbolt & softer than a rose” is quite right in the line of Krishna Consciousness. I am very sorry to inform you that Kīrtanānanda is playing the part of a foolish man after his return to N.Y. & it is necessary for me to play the part of a thunderbolt for his nonsense activities. He has unnecessarily instructed something to Damodara which is not sanctioned by me. Since he has developed this nonsensical attitude so much so that he is dictating something which is not sanctioned by me, all his instructions should be neglected.” (Letter to Jadurani, October 13th 1967)

Lopulta väittely on väline – ei päämäärä itsessään. Jopa Sankaracarya myönsi tämän: pelkällä väittelyllä ei vielä saavuteta mitään pysyvää, ja viisaan on otettava suojaa Krishnan lootusjaloista.

”Śrīpāda Śaṅkarācārya, who preached Māyāvāda philosophy and stressed the impersonal feature of the Absolute, also recommended that one must take shelter at the lotus feet of Lord Śrī Krishna, for there is no hope of gain from debating.” (SB 1.3.42, Purport)

Sarvabhauman käännyttäminen on tästä paras esimerkki: Sri Caitanyan filosofiset argumentit avasivat tiedon oven, mutta Hänen armonsa aikaansai lopullisen kääntymisen. Filosofinen voitto voi valmistella maaperää, mutta ilman gurun ja Krishnan siunausta, kukaan ei voi saavuttaa lopullista ymmärrystä Hänestä.

Kun bhakta väittelee filosofiasta sastrojen ja henkisen opettajan opetusten pohjalta, hän ei poikkea vaisnava-perinteestä – hän jatkaa sitä. Herra Caitanya aloitti väittelemisen jo lapsena. Bhaktisiddhanta rakensi koko missionsa väittelyn varaan. Prabhupada rohkaisi oppilaitaan haastamaan väärät filosofiat voimakkaalla saarnauksella.

Väittely muuttuu ongelmaksi vain silloin, kun se on lähtöisin egosta, persoonallisuuksien törmäyksestä, itsekkäistä motiiveista tai molemminpuolisesta tiedon puutteesta. Mutta väittely, joka kumpuaa sastroihin perustuvasta totuudesta ja jonka tarkoitus on vapauttaa väittelykumppani tai yleisö mayasta tai kohottaa omaa ymmärrystään Krishnatietoisuudesta – on puhtaan bhaktin ilmentymistä.