Jokainen haluaa nauttia, se on itsestäänselvyys. Nautinnossa ei ole mitään väärää, sillä onhan sielun alkuperäinen olotila sat-cit-ananda. Sielu on ikuisesti täynnä tietoa ja autuutta. Keinot joilla tavoittelemme nautintoa ovat ainoastaan puutteellisia. Joskus haemme nautintoa karkeista huvituksista kuten ruoasta, sukupuolielämästä tai omaisuudesta. Joskus hienojakoisemmista kohteista kuten kulttuurista, musiikista ja taiteesta.
Kuvittelemme tulevamme onnellisiksi saamalla nimeä, mainetta ja kunniaa, mutta kaikki nämä yritykset onnen tavoitteluun ovat lopulta kuitenkin tuhoon tuomittuja.
Kun virheellisesti samaistamme itsemme aineeseen ajattelemme olevamme miehiä, naisia, nuoria tai vanhoja. Kuvittelemme olevamme suomalaisia, venäläisiä tai amerikkalaisia. Tämä on suuri väärinkäsitys. Ruumis on vain henkisen sielun väliaikainen kulkuneuvo.
Itsensä oivaltanut sielu ymmärtää etten ole tämä väliaikainen ruumis, vaan olen tietoisuus joka asustaa ruumiissa. Ilman tietoisuutta ruumis on hyödytön, aivan kuten auto ilman kuljettajaa.
Pettymysten noidankehä
Nautinnon etsiminen materiasta johtaa automaattisesti pettymykseen, sillä henkinen tietoisuus – sielu – ei milloinkaan tule tyytyväiseksi aineellisista nautinnoista. Sielu on ikuinen ja tuhoutumaton, kun aine taas on väliaikaista. Tämä on ehdollistuneen elämän suuri ristiriita.
Nautinnon etsiminen aineen piiristä johtaa vain pettymysten noidankehään ja jatkuvaan nautinnon metsästykseen joka lopulta päättyy turhautumiseen.
Sielu on pohjimmiltaan henkinen ja on luonteeltaan korkeampaa energiaa kuin karkea tai hienojakoinen aine. Tästä syystä elävä olento ei voi koskaan saada täydellistä tyydytystä aineellisista nautinnoista.
Todellinen nautinto on henkistä
Yksilösielut ovat Krishnan pieniä osasia ja päästessään takaisin yhteyteen alkuperänsä kanssa, he voivat löytää todellisen onnen. Krishna on pienten henkisielujen alkulähde ja palvelemalla kokonaisuutta myös sen osanen voi olla onnellinen.
Krishnan – elävien olentojen alkuperän – ollessa tyytyväinen, myös kaikki sielun toiveet täyttyvät, mutta samaistaessaan itsensä virheellisesti aineeseen hän etsii onnea väärästä paikasta.
Puhtaassa tietoisuuden tilassaan elävät olennot haluavat vain palvella Krishnaa ja nähdä Hänen nauttivan. Samoin kuin rakastaja iloitsee nähdessään rakastettunsa onnellisena.
Puun lehdet ja oksat voivat hyvin kun puun juurta kastellaan. Krishna on kuin puun juuri. Hän on kaiken alkuperä. Krishnan palvelijat nauttivat Hänen nautintonsa kautta ja nautinto jota he kokevat Krishnaa palvellessaan on jopa korkeampaa kuin Krishnan itsensä kokema nautinto.
Krishna on jokaisen ikuinen ystävä ja korkein hyväntoivoja. Henkinen olemassaolo perustuu Jumalan ja hänen pienten osastensa väliseen vuorovaikutukseen, eli rasaan.
Sielun alkuperäinen asema Krishnan palvelijana
Jos ihmisille kertoo että heidän tulisi palvella Jumalaa, automaattinen reaktio on ”miksi minun pitäisi palvella jotakuta toista!” Tämä ajatus on ehdollistuneen sielun kaikkien ongelmien alkusyy. Yritys tulla palvelemisen kohteeksi sen sijaan että palvelisimme epäitsekkäästi muita.
Elävän olennon yksi tuntomerkeistä on, että hän ei voi olla toimimatta hetkeäkään. Hänen täytyy aina tehdä jotain, ajatella jotain tai puhua jostakin, mutta mikään määrä aineellisia toimintoja ei voi tyydyttää häntä, sillä todellinen nautinto on luonteeltaan henkistä ja se voidaan saavuttaa ainoastaan yhteydessä Jumalaan.
Henkinen nautinto on alati laajenevaa
Krishnan leikkiessä ystäviensä kanssa he jatkuvasti kilpailevat keskenään siitä kuka onnistuu ilahduttamaan toisiansa parhaiten. Kun Krishnan ystävät näkevät Krishnan ilahtuvan, he tulevat iloisiksi. Kun Krishna näkee ystäviensä ilahtuvan, tulee Hän vieläkin iloisemmaksi. Nähdessään Krishnan vielä iloisempana tulevat ystävät aina vain iloisemmaksi.
Tämä on henkisen nautinnon alati laajeneva luonne. Tällä tavoin Krishnan ja hänen bhaktojensa välillä on ikuinen kilpailu siitä kuka onnistuu ilahduttamaan toisiaan paremmin. Krishna yrittää palvella bhaktojaan.
Henkisessä maailmassa ei ole kateutta tai itsekkyyttä. Aineellisessa elämässä jos näemme jonkun menestyvän, tulemme heti kateellisiksi ja yritämme painaa hänet alas. Nautimme nähdessämme toisen epäonnistuvan.
Henkisessä elämässä päinvastoin nautimme nähdessämme muiden onnistuvan ja menestyvän. Mitä enemmän voimme palvella ja auttaa muita, sitä onnellisemmaksi tulemme. Tämä on aineellisen ja henkisen tietoisuuden välinen ero.
Jumalattoman elämän vaarat
Mitä kauemmas sielu ajautuu Krishnasta, hänen alkuperäinen tietoisuutensa peittyy ja hän pyrkii löytämään nautintoa yhteydestä aineeseen.
Kun ihmiseltä puuttuu tieto Jumalasta ja henkisestä tavasta nauttia, hänelle ei jää muuta vaihtoehtoa kuin toimia aistinautintojen piirissä. Aineellinen toiminta johtaa pikkuhiljaa tietoisuuden rappioon.
Uppoutuessaan syvemmälle aineelliseen elämään ihmisen nautinto muuttuu yhä alhaisemmaksi ja syntisemmäksi. Vajotessaan syvemmälle tietämättömyyteen nautinto muuttuu itsekeskeiseksi ja eläimelliseksi. Eläinten tietoisuus ei riitä ajattelemaan kuin omaa nautintoaan.
Nautinnon hakeminen aineesta on kuitenkin toivoton yritys. Sielu aineellisessa maailmassa on kuin kala kuivalla maalla. Koska hän on väärässä ympäristössä, mikään määrä nautintoja ei voi tehdä häntä tyytyväiseksi.
Yritys loputtoman himon tyydyttämiseksi aineellisin keinoin johtaa vain kilpailuun, kateuteen, vihaan ja turhautumiseen. Lopulta yksilöt ja kansakunnat tappelevat keskenään aistinautinnoista.
Kun koirille antaa kulhollisen ruokaa, he eivät osaa jakaa sitä keskenään, vaan tappelevat keskenään siitä kuka saa nauttia ruoasta. Mitä kauemmas yhteiskunta ajautuu Jumalasta, sitä syntisemmiksi aistinautinnot muuttuvat ja sitä synkemmäksi kulttuuri rappeutuu. Tämän seurauksena koko ihmiskunta ja kaikki muut elävät olennot kuten eläimet ja luonto joutuvat kärsimään.
Tietoisuuden kehittyminen
Aineellisessakin elämässä itsekäs nautinto on alhaisemmalla tasolla kuin jaettu nautinto. Pienet lapset eivät osaa ajatella kuin omaa nautintoaan, mutta kasvaessaan ja kehittyessään he oppivat ottamaan sisarukset ja vanhemmat huomioon.
Perheen isä tuntee tyytyväisyyttä tehdessään työtä perheen eteen ja äiti nauttii nähdessään lastensa kasvavan ja voivan hyvin.
Ihmiset yrittävät löytää elämälleen merkitystä palvelemalla muita esimerkiksi hyväntekeväisyyden ja vapaaehtoistyön muodossa. Toiset nauttivat suuresti voidessaan auttaa vanhuksia ja jotkut haluavat hoitaa eläimiä tai suojella luontoa.
Tietoisuuden yhä kehittyessä korkeammalle ihminen oppii nauttimaan yhteisön ja kansakunnan palvelemisesta samoin kuin kuningas nauttii ja on ylpeä nähdessään kuningaskuntansa kukoistavan.
Tietoisuuden kohottua kaikkein korkeimmalle tasolle yliaistillisen tiedon kehittämisen ansiosta, ihminen oppii nauttimaan korkeimman kokonaisuuden, Jumalan, palvelemisesta. Tämä on sielun alkuperäinen asema yhteydessä kaiken alkuperään, Krishnaan.